Man Yau
Delfu
Galleria Huuto Jätkäsaari, Jätkä 1
5.8-20.8.2017
Delfuksi tulemisesta
Sisyfos on tuomittu vierittämään suurta kivenjärkälettä ylös vuorenrinnettä. Kun hän on saanut kiven ylös korkeimmalle huipulle, se vierii alas tasangolle. Sisyfoksen työ jatkuu päivästä toiseen, loputtomasti. Se alkaa aina alusta.
Prosessi, joka on johtanut Delfuun, kuulostaa Sisyfoksen urakalta. Alussa oli puuta, moottorisaha ja rälläkkä. Sekä materiaali että työkalut olivat tekijälleen uusia. Keskittynyt työskentely synnytti muotoja. Muodosta syntyi tuttu hahmo, joka täytyi luoda uudelleen. Työskentelystä syntyi ajatus: pyrkimys täydelliseen veistokseen, josta ihmisen kädenjälkeä ei enää erota.
Hetkellä, jolloin kivi on juuri vierähtänyt alas huipulta, Sisyfoksen on tiedostettava tehtävänsä mahdottomuus ja absurdius – ja silti jatkettava sitä. Hänen on voitettava kivensä. Täydellisen veistoksen tekijällä on sama kohtalo. Jotta voi luoda Delfun, täytyy muuttua itse Delfuksi.
Täydellisessä veistoksessa ei näy tehdyt työtunnit, työstetyt versiot; materiaalin luonteen opettelu; kokeilut, joita ei hyväksytä mukaan; pudonneet kivet. Tarkkanäköisyys voi olla kiduttavaa, mutta vain työn jatkaminen täydellistää tekijänsä voiton. Sillä joka kerta, kun Sisyfos seuraa kiveään alas tasangolle, hän on kiveä voimakkaampi.
Tämän hetken voi löytää Man Yaun päiväkirjamerkinnöistä: ”Viimeinen vaihe, joka syntyy muutaman kuukauden työskentelyn tuloksena, on erityisin: sulavin, mutta ehkä myös vaarallisin. Se on hetki, jolloin keskityn enää täysin itse puukappaleeseen, ja työkaluista tulee jatketta käsilleni. En kiinnitä enää huomiota fyysiseen liikkeeseen, vaan seuraan intensiivisesti teoksen muotoutumista. Olen koko ajan asteen edellä ajatuksissani muodon annossa, tiedän mistä kuoria lisää. Tästä vaiheesta ei usein jää selkeitä muistoja prosessista, ainoastaan tuntemuksia.”
Kun työskentely on sulavimmillaan, on tehtävä valintoja siitä, mikä tuntuu hyvältä. On jatkettava sen muiston hellimistä, joka on tekijälleen kaikkein rakkain.
Kun arkinen tekeminen saa itseisarvon, urakkansa edessä voi olla onnellinen.
Galleriassa Delfun maailma näyttäisi ensi kertaa saaneen päätepisteen. Puinen hahmo on kasvanut ympärilleen materiaalien, muotojen ja värien moninaisuudeksi. Puu, keramiikka, akryyli ja niiden liitokset yhdistyvät pintojensa kautta luonnonelementeiksi, kokonaiseksi maailmaksi. Delfun ympärillä ”jokainen sirunen kiveä, jokainen pieni välkkyvä malminhiukkanen öisessä vuoressa on sinänsä jo maailma” – tekijänsä näköinen.
Man Yau (s. 1991) asuu ja työskentelee Helsingissä. Hän on valmistunut taiteen kandidaatiksi Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta, keramiikka- ja lasitaiteen koulutusohjelmasta vuonna 2013.
Näyttelyä on tukenut Konstsamfundet ja Taiteen edistämiskeskus, avajaisia sponsoroi Brewdog ja Vallilan Panimo.
Teksti: Lauri Alaviitala
Yhteystiedot:
Man Yau
+358 45 2031530
man(at)manyau.fi
www.manyau.fi
* Albert Camus: Sisyfoksen myytti (Le Mythe de Sisyphe, 1942), suom. Leena Löfstedt, 1963
