Näin tehdään Ensimmäinen kirja.
• Kutsutaan mukaan kaikki Galleria Huudon taiteilijat.
• Jokaiselle tarjotaan kirjasta yksi aukeama.
• Osallistujat jaetaan sattumanvaraisesti kuuteen työryhmään.
• Kukin ryhmä valmistaa kirjaan yhden luvun.
• Kuusi henkilöä Huudon ulkopuolelta kutsutaan antamaan kirjan luvuille otsikko.
• Otsikot pidetään salassa ja suljetaan kirjekuoriin.
• Kullekin ryhmälle annetaan yksi kirjekuori.
• Ryhmän ensimmäinen taiteilija avaa kirjekuoren ja valmistaa teoksensa otsikkoa lähtökohtanaan käyttäen.
• Ensimmäisen taiteilijan työ annetaan työryhmän seuraavalle taiteilijalle, joka valmistaa oman teoksensa edellisen taiteilijan teoksen pohjalta näkemättä alkuperäistä otsikkoa.
• Työskentelytapana on kommentoida ja reflektoida edellistä teosta kuvin ja sanoin näkemättä teosten ketjua kokonaisuudessaan.
• Kun kaikki ryhmät ovat saaneet työnsä valmiiksi, kirjan luvut kootaan yhteen ja nimetään otsikoilla.
• Jokaisesta otsikoista otetaan ensimmäinen kirjain ja saadaan näin kirjalle nimi.
• Kirja on valmis
TEKSTIT
MAIJA BLÅFIELD
MARINA CIGLAR
JAAKKO RUSTANIUS
TAITTO & KANSI
SASHA HUBER
PETRI SAARIKKO
PROJEKTIN TUKIJAT
SVENSKA KULTURFONDEN
FRAME – FINNISH FUND FOR ART EXCHANGE
KUSTANTAJA
MEHILÄISPESÄ RY – BIKUPA RF
2005