Joskus saattaa nähdä unta ihmisestä, jota ei ole nähnyt vuosiin, tai joka
muuten on etäinen, ehkä kuollutkin. Unessa tämä ihminen on voimakkaasti läsnä;
hän tulee lähelle, saattaa koskettaa, pitää hyvänä, paljastaa rakastavansa.
Herätessään unennäkijä tuntee olonsa lämpimäksi ja hyväksi. Vähitellen tuo tunne
muuttuu haikeudeksi: kohtaaminen oli sittenkin vain unta. Se tapahtui vain
uneksijan omassa mielessä.
Samanlaisen epämääräisen kaipauksen voi herättää myös uni suuresta,
tuntemattomasta kaupungista, johon juuri on saapunut ja jota haluaa ryhtyä
tutkimaan. Tai omasta kodista, josta löytyykin uusi huone, ja kenties tuosta
huoneesta toinen uusi huone (ja niin edelleen).
Valokuvissani pyrin kohti sitä pientä kaihertavaa tunnetta, jonka tuollaiset
unet herättävät. Se on kaipuuta johonkin, jota ei ole. Eräänlaista haamusärkyä,
joka syntyy todellisuuden ja ihmisen sisäisen maailman välisestä epäsopivuudesta.
Samalla teoksiini nivoutuu aineksia seuraavista teemoista: rakkaus, seksuaalisuus,
perhesuhteet, toisen ihmisen kohtaamisen vaikeus, yksinäisyys. Näitä aiheita haluan
töissäni käsitellä, joskin viitteellisesti – vihjaten, mieluummin kuin osoittaen.
Ida Pimenoff (s. 1977) on helsinkiläinen valokuvataiteilija. Hän on valmistunut
Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 2004. Pimenoffin teoksia on nähty useissa
yhteisnäyttelyissä eri puolella Suomea sekä Ranskassa. Hänen edellinen yksityisnäyt-
telynsäIhosi valoisat kohdat oli esillä Valokuvagalleria Hippolytessä vuonna 2006.
Kiitokset: Suomen Kulttuurirahasto, Taiteen keskustoimikunta, Konstsamfundet
