Pauliina Kaasalainen
Kaikki tiet vievät Roomaan
Galleria Huuto Jätkäsaari 2
14.2.–2.3.2014
”Jarno sanoo itteensä moderniksi mieheks. Se on sellanen huora-madonnan miehinen vastine et modernimies ja luolamies joita kaikilta miehiltä sen mukaa nykyään vaaditaan. Moderni mies tulee sen puheeseen kun se pelkää. Ja se pelkää niin pirun montaa asiaa. Se pelkää, ettei o mies tarpeeksi tai sitten että on sitä liikaa, molemmista sillä on huono olo kun sillä on niin kehno itsetunto. Esimerkiks se pelkää että sen mielipide on jotenki banaali taikka tyhmä, liian yksinkertane. Tarpeen mukaan tää moderni mies on vitsi. Mut siinä on kyllä aina jotaki piilotettua ja epärehellistä. Suht varmasti se yrittää turvata sillä selustansa, virittää sillä ansoja ympärilleen et ihmiset kompastuis niihin ennen ku ne pääsee liika lähelle. Esimerkiks Jarno sanoo et se tykkää kulttuurista ja että se on niinku sen puolesta ennemmin ku vaikka tän nykysen talous-uskonnon puolesta. Mut se ei tietenkää riitä jos haluaa olla fiksu vaan sit pitää olla mielipiteitä vähän tarkemminki. Sillä on sellane ajatus et periaatteessa moderni taide.. niinku nykyaikanen taide on sillain parempi juttu kun vaiks tällaset kansallismaalarit ku et tää nykytaide haastaa enempi ja se sisältö on syvempi. Mut sitte se kuitenki aina sanoo kaikis näyttelyissä ja sellasissa et se ei ymmärrä joka tarkottaa et se ei tykkää.
Se heittäytyy kaiken sen yläpuolelle sillain alentuvalla asenteella et hei.. mä vaan katon, ei mun tartte tietää mut et hei mä en vaan ymmärrä. Ja ei siinä kai mitää mut kun se ei oikeesti ikinä tykkää mistään. Jossai sopivassa seurassa, sellasessa mis on muitaki nykytaidetykkääjiä, ni sillon se sanoo et kyl Ateneumissakin on ihan hyviä teoksia paitsi et sitten sen on kuitenki sanottava jotai sellasta et.. kuten et jos meinaa maalaa realistisesti ni kyl se sit pitäs tehä jotenki aivan täydellisen ihmeellisesti et joku Edefeltin tekemä käsi tai jalka on lopulta aika kökkö.. Et se lopulta on niinku kaikkee vastaan. Jos se olis rehellistä ni ei kai siinä mitään et sen mielestä taiteen juttu on siinä et sitä katotaan, sehän on sillain ihan nätti ajatus et taidetta voi lähestyy ja siit saada vaikka iloo omaan juttuun tai olemiseen mut.. ei se niinku tykkää yhtään mistään. Ehkä se toisaalta tykkää vaan siitä et se voi olla kriittine ku se ei o mitenkää hiljasta se sen ymmärtämättömyys vaan välillä se oikeesti voi suuttua pelkästään jostai näyttelytekstistä jos se on liika korkeelentonen, sellanen yläpilvestä kirjotettu taivaanrannanmaalari –homma, jos se on liika viisasteleva et ihan kun sen lukis vaan jotku taideteoreetikot et on kaikkee jargoniakin tilasta ja sellasesta tai jos se on liika banaali et joku kertoo siinä lappusessa et se on sen elämästä ja tunteista tai reissusta Italian viinitiloille tai jotain. Sillon se ei pysty välttämättä kattoonka koko juttuu paitsi et just sen takia Jarno sanoo et se ei lue niitä juttuja ylipäätään paitsi et aina se lukee mut et ei ainakaa lue niitä ennen sitä kattomisen kokemusta.
Mut musta monesti kyllä tuntuu et ei se kyllä voi kattoo yhtään mitään jos se ei jollain tapaa hyväksy sitä et mitä se taiteilija taikka joku muu on niistä jutuista siihen paperiin pistäny. Joskus kun oon ollu naisten kaa kattoon jotain niin oon hokannu et ku se on aika erilaista nii oon tajunnu et Jarno ottaa sen kaiken niin kauheen vakavasti ja on jotenki vakuuttunu et se tekijäkin on aina ottanu sen ihan tosi vakavasti. Enkä siis tarkota et ne joko ottais näyttelynsä vakavasti tai ainoona vaihtoehtona olis et ne esittelis siel vaan harrastustoimintaa vaan et ku Jarno vihaa sitä liika selittelyä ni just tolla vakavuusjutulla missä se hakee tavallaan oikeeta vastausta joka juttuun ni sillä se tekee ite just sitä liika selittelyä. Et se ei tajua sitä ollenkaan et jos se kerran tavallaan puhuu itte kokemuksen puolesta, sen täytyis sitte ottaa se vastaan et ei se kokemus oo siel galleriassa valmiina vaan et se syntyy siinä ku vaikka Jarnoki sitte kattoo niitä töitä. Ja sit et kaikki tosiaan ei oo sillain siel valmiina et samalla viisii ku kaikessa muussakin ni sille joka kattoo jää aika paljo vastuuta sillain et kuka ottaa minkäki sillä omalla tavallaan vastaan.
Et jos jossai jutussa on jotain kritiikkiä vaikka jotain rakenteita kohtaan ni ei se välttämättä sitä meinaa et siinä on sellanen saippualaatikon päältä huudeltu homma vaan samaan aikaan siinä voikin olla hirveesti jotain huumoria ja seki voi olla vaikka minkälaista et vaikka tosi kyynistäki. Ja sekin et joku on nii kyynine, ni se voikin sit tehä siitä koko jutusta jotai aivan päinvastasta, et on jotenkin aivan liikaa kyyninen et sille on vaikka pakko nauraa. Ku sit just ite aattelen et sellasista jutuista se sellane.. no.. runollisuus taas just löytyy et ku vaikka justii minä taikka Jarno ni et jos meihi tavallaa jää siitä melkei mikä tahansa jälki ni se on jotenki tosi hienoo. Et käyn kattoon jotaki vaikka sellasia veistoksia tai installaatio juttuja ja kohta mulla on sellanen tarina päässä et kaikki tiet ei vaiks viekän Roomaan, ku se oli sen nimi, vaan vaiks ruumaan ja sit ku ne kaikki installaatiotyypit yrittää tunkee siitä samasta aukosta ni ne yrittää kaikki vapauteen tästä meidän todellisuudesta. Ku mä selitin tätä Jarnolle ni se oli jotenki välinpitämätön, ku se oli justii alkanu tiiran sitä näyttelytekstiä, ja sanos vaan et pakkoko niitten on kaikkie tunkee siitä samasta aukosta.. Ja mä sanoin et nii.. sanos muuta, justiin nii! Ei se ymmärtäny mua yhtää.”
Dave Berg
