EMMA AINALA
LEVOTTOMAT (maalauksia)
Galleria Huuto Jätkäsaari 1
14.2.-2.3.2014
Elämä on vaikeeta.
Tosi vaikee olla omassa kehossa. Jotenkin kiduttavan tylsää kans ja turhauttaa. En saa mistään kiinni tai tarpeeks huomioo sulta. Ainoastaan kysymyksen; mitä sä mietit?
En mitään. Tietenkään! Tai katkonaiset luupit vaan pyörii mun päässä. Vähän niinkun joku neronleimaus ja suuri oivallus lipuis siellä, mut sit mä jotenkin just missaan sen. Et se ei muutukkaan kieleks. Miks mä en saa mitään punasta lankaa tai varmuutta siihen et täs ois nyt järkeä, mitä mä teen? En kestä itteeni, haluaisin vaan hautautua maan alle.
Emma, Mistä nää sun työt kertoo?
No ei ne kerro mistään ne on maalauksia. Tai ne voi ”kertoo” esim. siitä mimmosta on kieriskellä itsesäälissä pms oireissa, kun on ite vaan niin pohjaton kaivo ja kypsymätön rakastamaan et mikään ei koskaan riitä.Tai sit ei ollenkaan siitä. Vaan siitä miten mä ikävöin jotain pysäytettyä kuvaa elämästä. Tai siitä että et maalatessani iloitsen lapsellisesti siitä miten ”maalin olemus imitoi luontoa tai sittenkin on sen kaltainen.”
Tosissaan mä hekumoin mm. tollasella asialla lähes päivittäin, lol. En mä oikeesti tiedä mitä JÄRKEÄ siinä on, levittää maalia kankaalle, fiilistellä jotain ”tuntuja”. Tuoda näkyväksi selittämättömiä visioita. Yhdistellä netistä löytynyteitä kuvia feikatusta levitoaatiosta johonkin romanttiseen maisemaan. Mut mun on pakko tehdä niin. Ilman maalaamista, niinkun mä sitä teen, mä en pystyis kestämään tätä kaoottisuutta. Enkä ehtis saamaan sitä kauneuttakaan. Maalaaminen on aika vaikeeta, mut elämä on paljon vaikeempaa. Mulla menee ihan hyvin nyt, tänä syksynä onkin ollut taas enemmän maalaamista/vähemmän elämää.
Lisätiedot: emma.ainala(at)gmail.com
