Ote Miina Hujalan ja Arttu Merimaan keskustelusta liittyen näyttelyn teemoihin :
MH: Mitä on todellisuus suhteessa kokemuksiimme? Tulkitsemme tunteitamme vuorovaikutuksessa kulttuurin sisältämien mallien ja muottien kanssa, joita mm. elokuvat välittävät. Elokuvat ja taide myös luovat kulttuurillisia malleja, joihin pyrimme vertaamaan omia kokemuksiamme.
AM: Mielestäni arkitodellisuus on jotain mitä pystymme löytämään omasta kokemuspiiristämme. On olemassa ero opitun ja koetun välillä. Joka tapauksessa edellä mainitut kulttuurilliset mallit ja ns. arkitodellisuus eivät ole sopusoinnussa keskenään. Ihminen näkee jatkuvasti epäkohtia tunne-elämässään verrattuna ns. kulttuurilliseen normiin. Tuntuu siltä kuin kokemuksemme ja tunteemme ajaisivat jatkuvasti takaa jotain suurempaa ja vahvempaa – täydellisiä hetkiä, elokuvasuudelmia.
MH: Elokuvasuudelman etsintä on esimerkki ihmisen pyrkimyksestä jäsentää todellisuutta siten, että tuotettujen kuvien koetaan vastaavan jotain täydellistä, jonkinlaista ideaalia. Ihmisen kokemus ei löydy malleista, tai tyhjenny niihin. Tämä epäsuhta luo liikettä yksilön ja kulttuurin välille. Yksilön pyrkiessä löytämään vastineita tunteilleen kommunikoi hän mallien kanssa, rakentaen uutta koodistoa, uusia kaavoja, jotka aina kuitenkin erkaantuvat aidosta kokemuksesta.
AM: Liike ja uusien mallien rakentaminen voidaan nähdä positiivisena muutosvoimana ja dynamiikkana. Subjektin sisäisiä tuntemuksia ajateltaessa ei kuitenkaan voi olla terveellistä aina pyrkiä fiktion siivittämänä saavuttamaan jotain parempaa. Elokuvat, musiikki, kirjallisuus – kulttuuri ylipäätään – haastaa joka tapauksessa subjektin kokemuksen. Ihmiset ovat tuomittuja pettymään. Omalla tavallaan se on katkeransuloista.
MH: Ihminen on tuomittu pettymään vain silloin kun pyrkii saavuttamaan niin sanotun kulttuurillisesti tuotetun kokemuksen. Ihminen voi myös pystyä tiedostamaan oman kokemuksensa vertaamisen näennäisen välttämättömyyden samoin kuin sen mielettömyyden. Eihän kenenkään tarvitse kokea omaa elämäänsä suurempia tunteita, eihän kukaan voi. Taiteen kautta voi tutkia kulttuurillisien mallien rakentumista, samalla myös tutkien omia käsityksiään todellisuudesta.
AM: Taiteessa katsoja voi samaistua teokseen ilman Hollywood-elokuvien kaupallista tunteensiirtoa, sillä taiteessa samaistuminen on tekstuaalista tai semioottista: erilaisiin viittauksiin, vihjeisiin tai rinnastuksiin pohjaavaa ajatuksenvälitystä. Videotaiteen käyttäessä yhä useammin elokuvallisia keinoja, miten tämä ero näkyy taiteen tekotavoissa?
MH: Taide pyrkii korostamaan rakentuneisuutta, se pyrkii irrottamaan tunteen ja sen representaatiot, esittäen lavastuksen ja ilmaisun teennäisyyden. Tunteiden taakse kätkeytyneitä käsityksiä pyritään paljastamaan rikkomalla elokuvan illusorista koherenssia. Toisaalta taiteessa pyritään myös tarkoituksenmukaiseen liioitteluun ja tunteiden alleviivaukseen.
AM: Taiteessa pelataan samaistamisen ja vieraannuttamisen samanaikaisuudella. Toisaalta representoidaan, toisaalta parodioidaan. Katsoja voi ymmärtää jotain jo aikaisemmin kokemaansa ja asettaa sen kysymyksenalaiseksi. Tällöin käsityksiä ”aidoista tunteista”, todellisuudesta ja fiktiosta voidaan punnita ja tarkastella. Ehkä parasta, mitä taide voi tehdä, on auttaa ihmistä kyseenalaistamaan kulttuurillisia normeja ja käsityksiä subjektin pysyvyydestä ja aitoudesta.
Miina Hujala:
Taiteellisen työskentelyni aiheina on ollut ihmisen suhde itseensä, toisiin ihmisiin ja ympäröivään kulttuuriin ja sen käytäntöihin. Olen keskittynyt liikkuvan kuvan tekemiseen, suurin osa teoksistani on videoita tai valokuvia, sekä olen myös tehnyt kumpaakin välinettä yhdistäviä teoksia.
Minua kiinnostaa erityisesti se, mitä tarkoittaa minuus, mitä on se mihin viittaamme kun puhumme itsestämme, ohjaamme toimintaamme ja tulkitsemme tunteitamme.
Teoksessani Illallinen käsittelen todellisuuden tulkinnallisuutta esittäen kulttuurillisesti melko latautuneen sosiaalisen tilanteen, miehen ja naisen kohtaamisen illallisen merkeissä. Teoksessa pohdin mikä on subjektin positio, miten tilannetta, sekä naisen olemusta, tulkitaan ja minkälaisia odotuksia, toiveita ja pelkoja siihen liitetään. Miehen ja naisen välinen vuorovaikutussuhde on kulttuurillisesti erittäin virittynyt, sisältäen useita toiminta- ja ajatusmalleja. Korostamalla tilanteen asetelmallisuutta haluan tarkastella siihen liitettyjä asenteita, tapoja ja tunteita.
Arttu Merimaa:
Taiteellisessa työssäni toistuvia teemoja ovat rakkaus, väkivalta, miehinen identiteetti sekä usko. Videoinstallaatioissani käsittelen aihetta usein erilaisten visuaalisen kerronnan konventioiden, genrejen, kautta. Ottaessaan käyttöönsä tietyn konvention, taiteilija muodostaa genren osaksi teoksen merkitystuotantoa, joka aukeaa katsojan samaistumisen kohteiden kautta. Teokseni pohjautuvat mediakulttuuriin ja median lumetodellisuuden vuotamiseen yksilön kokemuspiiriin. Olen kiinnostunut aidon ja kulttuurissa tuotetun kokemuksen rajojen hälventymisestä ja itse aitouden tarkastelemisesta. Aitous perustuu aina subjektin käsitykseen todellisuudesta ja itsestään. Näin ollen aitoudesta muodostuu paradoksi, josta ei voi olla yleismaailmallista ja totena pidettävää esimerkkiä. Vaikutuksille altis yksilö (kuka tahansa yksilö) joutuu siis alituisesti kamppailemaan tunteidensa ja niiden oletetun aitouden kanssa.
Näyttelyyn olen koonnut pienoisretrospektiivin valikoimasta teoksiani vuosilta 2004-2008. Halusin sekoittaa eri videoinstallaatioiden osat yhdeksi teemalliseksi kokonaisuudeksi.
