Jarno Vesala
Näin päin
10.12. – 21.12.2008
Galleria Huuto Uudenmaankatu
Jarno Vesalan (s.1977) näyttely Näin päin vie irrationaalisen pelon ja lapsuuden painajaisten maisemiin.
Päivänvalossa on helppo kieltää pelkäävänsä mitään yliluonnollista, mutta yksin pimeässä irrationaaliset pelot ottavat helposti valtaansa. Kummitukset tulevat todellisiksi, kun ne antavat pienenkin merkin olemassaolostaan. Porraskäytävästä kuuluvat öiset askeleet tai koputukset seinän takaa ovat omiaan saamaan irrationaalisen pelon valloilleen.
Lakanan avulla kummitukseksi pukeutunut aikuinen on koominen ja hieman säälittäväkin hahmo. Lapsuuden naamiaisissa oli aina vähintään yksi kummitukseksi pukeutunut. Kun ei keksinyt mitään muuta, kummituspuku oli helppo toteuttaa. Valkoisella lakanalla peittäminen viittaa kuitenkin myös kuolemaan. Ruumiit kätketään sairaalassa lakanan alle. Myös tyhjässä talossa huonekalut peitetään lakanoilla. Joten lakana viestii poissaolosta. Lakanan alle kätketty on läsnä, mutta yhtä aikaa kuitenkin poissa: siirtymässä johonkin toisaalle. Jarno Vesalan teos Sininen uni, 2008 muistuttaa meitä irrationaalisesta pelosta ja kuoleman läsnäolosta, mutta suhtautuu näihin kysymyksiin koomisella otteella. Sinisen unen surumielisen koominen ja pelottavakin hetki on myös oudon juhlallinen.
Jarno Vesala kertoo itse teoksistaan seuraavaa:
”Teokseni ovat pääosin installaatioita, joissa on mukana ääntä ja videota. Pyrin herättämään kysymyksiä ihmisen olemisesta ja käyttäytymisestä pienen eleen tai hienovaraisen tunnelma kautta. Installaatioissa katsoja on hahmo muiden hahmojen ja lavastettujen tilanteiden joukossa. Teoksissani hahmot elävät pieniä, neutraalilta vaikuttavia hetkiään, mutta näistä hetkistä on aistittavissa juuri tapahtunut tai tuleva muutos. Muutos voi liittyä kuolemaan, onneen, tai kenties täydelliseen itsensä menettämiseen. Näiden muutosten aistiminen luo tärkeän jännitteen katsojan ja teoksen välille.
Galleria Huudon näyttelyyn olen toteuttanut hahmot eri tekniikoilla hyödyntäen esimerkiksi ääntä ja videota. Galleriaan rakentuu äänen, viitteellisten objektien, projisoinnin ja valaistuksen avulla absurdin tunnelmallinen maailma, jossa hahmot kohtaavat.
Näyttely muodostuu kahdesta installaatiosta jotka nivoutuvat kiinteästi yhteen.
Kauhuelokuvista ja lapsuudesta tutut kauhukuvat elävät pysähtynyttä hetkeä.
Viattomilta tuntuvat kauhukuvat lapsuudesta voivat aiheuttaa aikuisenakin pelontunteita.
Mikä tekee pesuaineenraikkaaseen, valkoiseen lakanaan piiloutuneesta ihmisestä pelottavan?”
Katri Mononen
