Pauliina Heinänen
Recollections
29.3. – 21.4.2019
Pitkäperjantaina 19.4. ja pääsiäissunnuntaina 21.4. galleria on auki klo 12-17.
Pääsiäismaanantaina 22.4. galleria on normaaliin tapaan kiinni.
Kun laitat kämmenesi kallion kuoppaan, et tunne pelkästään lämpöä kaikista kuluneista vuosista, jolloin auringolla oli kasvot paperin yläkulmassa, tunnet myös oman kehosi painon vasten rannettasi ja kiinnität ajatuksesi ranteen verisuoniin, kohtaan, jossa ne pullistuvat ihon seasta samalla tavoin kuin äidin kämmenissä olleet verisuonet, jotka olivat väsyneet ja mutkistuneet. Joskus oli tapana heilutella niitä ja nostella isän mahakarvoja ja löysää ihoa vuoristoiksi, koskaan ei voinut tietää minkälainen muodostelma juuri niistä pienien sormenpäiden väleihin mahtuvista ihokarvoista tulisi.
Muistikuvia paikasta, johon kaipaan takaisin. Saaresta, josta minulla on jäljellä vain nämä mustavalkoiset valokuvat.
Näyttelyn teokset ovat syntyneet halusta sukeltaa sisään valokuvaan, palata paikkaan ja aikaan, jossa kuvat on otettu. Kaiverran valokuvien pintaa raapekynällä, käyn läpi kallion muhkurat ja kolot, pinnat, joissa katseeni kulkee. Tavoittelen kuvissa olevaa maata, jahtaan sitä niin kuin vielä olisin siellä, jalkapohjat vasten auringon lämmittämää kalliota.
Teoskokonaisuuden lähtökohtana ovat kysymykset läsnäolosta, poissaolosta, muistamisesta ja
valokuvan olemuksesta. Kallio, joka kuviin on tallentunut, on ollut ja on vieläkin, mielikuvissani, mutta samaan aikaan se ei ole enää se sama. Siitä on tullut kaksiulotteinen, mustavalkoinen pinta, kohinan sumentama. Kalliosta on tullut kuva.
Kun valokuvan pintaa raaputtaa, kadottaa väistämättä informaatiota. Kaiverruksesta jää
valkoinen leikkuupinta, viivoista syntyy uusi kuva. Yritys päästä valokuvan sisään rikkoo sen pinnan – muiston tavoitteleminen tuhoaa sen. Katseeni kääntyy kuvan toiselle puolelle, sen sisältä sen pintaan. Olen kädenjälkeni kanssa näkyvämpi, enkä enää piileskele valokuvan takana. Olen läsnä eri tavalla.
Valokuva on aina jokseenkin poissa. Se osoittaa muualle, aikaan, joka on joskus ollut.
Olen itse uppoutuneena muistoihin ja kulttuurimme kuviin – identiteettini on kerrostumia menneistä hetkistä. Tavallaan olen koko ajan itsekin poissa. Koen maailmaa kokemuspohjani kautta, joka viittaa menneeseen, kuviin minusta ja muista.
Tämä on minun yritykseni kuulua johonkin. Sekä teokseen, että paikkaan.
Pauliina Heinänen (s.1992) on kuvataiteilija, jonka töissä kulkevat teemat liittyvät poissaoloon, kaipuuseen ja identiteettiin. Hän tarttuu työssään usein rajapintoihin ja käsittelee suurempia kokonaisuuksia yksityiskohdista käsin. Heinänen työskentelee pääasiallisesti valokuvan ja liikkuvan kuvan kanssa. Hän on valmistunut vuonna 2015 Lahden Muotoiluinstituutista, pääaineenaan valokuvaus. Heinäsen töitä on ollut esillä lukuisissa yksityis- ja yhteisnäyttelyissä sekä Suomessa että ulkomailla. Tällä hetkellä hän viimeistelee maisteriopintojaan Aaltoyliopiston Valokuvataiteen koulutusohjelmassa.
