Tiina Nevanperä: Sense & Sensibility – Kokemuksen tutkimus
Galleria Huuto Jätkäsaari, Projektitila
22.8.-31.8.2014
Avajaiset ja ohjelmaa torstaina Taiteiden yönä 21.8. klo 18-. Tervetuloa!
Olen tutkinut työskentelyäni ja maalauksiani kuin kulkisin vieraalla maalla. On kuin minut olisi käännetty lukemattomia kertoja ylösalaisin. Kuin teokseni olisivat pullahtaneet ulos sisuksistani ja kiertyneet auki kerta toisensa jälkeen, paljastaen loputtoman outoutensa ja vierautensa. Kuviot ja rytmit ovat muuttuneet lukuisten raaputusten, poispyyhkimisten ja peittämisen jälkeen kaleidoskooppimaisesti. Töitteni perustaa on ollut vaikea määritellä. Huomaan, että kömpelyys ja riittämättömyys vaivaavat minua. Monesti tunnen häpeää ja työni kauhistuttavat minua. Samalla olen muuttunut itselleni alastomaksi, kenties siksi jopa naurettavaksi. On kärsimys nähdä itseni töistäni. Onko totta, että kuva ei koskaan valehtele? Silti toisinaan olen kokenut tunnun täydellisyyden ohikiitävästä ja katoavasta hetkestä. Sillä hetkellä olen tuntenut todella eläväni.
On totta, että jokainen teokseni on epätäydellinen. Mutta vaikka ei ole olemassa arvoasteikkoa, jolla voisin mitata maalaamiani töitä, huomaan analysoivani sekä niitä että itseäni töitteni kautta. Työskentelen en vain maalatakseni mestariteoksen vaan tunteakseni itseni työssä, tuntiessani kuinka materiaalien käsittely ja ruumiini liikkeet yhtyvät kokemukseksi, minun kokemuksekseni. Kenenkään toisen kokemus ei voi mitenkään kelvata minulle.
Istun tuolillani nuhraantuneet maalausvaatteet päälläni. Tuijotan keskeneräistä työtä, joka nojaa seinää vasten. Kaksi muuta makaavat lattialla. Siemailen teetä. Tuijotan työtä kuin jotain tuntematonta totuutta, jonka sylissä makaan: suuri illuusio. Vastaansanomaton voima, tunne, ajatus syntyy ruumiissani ja kehottaa jatkamaan työtä maksamakkara-värillä. Toinen ääni pääni sisällä toitottaa: mieti vielä, maksamakkara vaikuttaa kaikkeen ympärillä olevaan. Henkäisen syvään. Kohottaudun tuolilta. Menen ja sekoitan maksamakkaran ja alan kiivaasti sivellä sitä kankaalle peittäen alla olevan ylikypsän banaanin värin. Onko väärin antaa ”asialle” väri? Maalauksessahan ei ole yksinomaa kyse väristä, vaikka minuakin väitetään koloristiksi.
Aloitin taiteellisen tutkimukseni, koska taiteellinen toimintani ja siitä nousseet kysymykset, eritoten riittämättömyyden ja häpeän tunne, sekä lopulta niiden ympärille kietoutuneet teemat, näyttäytyivät vaatimuksena aloittaa tutkimus. Tutkimukseni alkumetreillä ajattelin, että etenin vailla mitään johdonmukaisuutta. Vähitellen levottomuus ja sekavuus ovat kuitenkin saaneet väistyä ja olen oppinut ajattelemaan tunteella. Mutta edelleen mietin: kuinka voin olla varma, etten mene harhaan?
Näen kaiken, mitä olen tehnyt, tuntenut ja ajatellut tutkimukseni kuluessa, ja en näe. Kaikki mitä olen tehnyt viimeisten vuosien aikana levittäytyy eteeni: eksymistä, mielettömyyttä ja täydellistä tietämättömyyttä. Yritän eteenpäin tuntematta päämäärää, hapuilen puolihämärässä tietämättä, mihin tutkimukseni ”se jokin” on kätketty. Kulkuaan on äärimmäisen vaikea ohjata. Kuka olen silloin kun maalaan – olen piilosilla itseni kanssa. Tutkimukseni etenee kuin Peili-leikki, sen tavoitteena on päästä peiliksi peilin paikalle. Peilin on aina oltava rehellinen.
Työskentely on itsensä ilmaisemista. Myös tutkimus on ilmaisemista. Ilmaisu on väistämätöntä. Tutkimukseni metodi on syntynyt tutkimukseni kuluessa taiteesta käsin. Tutkimusasenteeni ei tunne taiteen ja tieteen välisiä rajoja. Tutkimukseni jakaantuu kahteen osaan: taiteelliseen osaan ja teoreettiseen osaan, mutta niiden rajapinta on hämärä. Tutkimukseni taustalla on myös koko ajan kulkenut kysymys, mitä on tutkimus? Näyttelyssäni Galleria Huudon projektitilassa avautuu yksi mahdollisuus lähestyä kokemuksen tutkimusta.
Kiitän ystäviäni heidän tinkimättömästä tuesta tutkimusmatkallani.
Tiina Nevanperä on tohtorikoulutettava Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun Taiteen laitoksella.
24.8.2014 Maalatessani etenen askel askelta. Etenen, enkä tiedä vielä mihin. Mitä loistavin tilaisuus tutkimiseen: maalaaminen on tietoisuutta loputtomista mahdollisuuksista. Tämä ei ole kuitenkaan mitenkään ahdistavaa, vaan herättää minussa loputtoman uteliaisuuden ja tiedon janon. Maalauksen pääsisältö ei ole aineellinen taideteos, jokin kuvituksen kaltainen, vaan mittaamattomaksi ja abstraktiksi muuttunut kokemuksen ja materiaalin tuntu juuri tässä ja tällä hetkellä. Maalaaminen on todistus kaiken äärettömyydestä ja siitä sillä on todellakin ja vuosituhansien ajoilta paljon kerrottavaa. Jokaisella maalarilla on oma koordinaatistonsa, jokin sisäinen navigointisysteemi, omat laatuvaatimuksensa, mutta silti maalaaminen on jatkuvassa epävarmuudessa elämistä eikä sitä voi koskaan kokonaan hallita. Mitään valmista uraa ei ole. Toivon, että herkkyyteni ei koskaan katoa.
