Stephanie Beckerin työ tulisi lukea mieleyhtymien kautta. Vuoden 1900 jälkeen elokuvan, valokuvauksen ja laajamittaisen painotuotteiden kuten kuvitettujen sanomalehtien ja värillisten postikorttien myötä alkanut tiedonvälityksen vallankumous näköpiirissään Aby Warburg, juutalaissyntyinen taidehistorioitsija Hampurista, kehitti 1920-luvulla uuden vertautuvien kuvastojen metodologian, joka antoi kuvallisen muodon metakulttuuriselle lähestymistavalle. Warburg asetti vastakkain valokuvia ihmiskunnan historian eri vaiheiden kulttuurituotteista, käyttäen aineistoa oman aikansa populaarimediasta, tuottaakseen uudelleen taidehistorian kirjaamia kunnian ja mahtipontisten tunteiden osoittamiseen liittyviä käyttäytymismuotoja, eleitä ja koodijärjestelmiä ja luodakseen niille ajankohtaisen sosiaalisen yhteyden ja merkityksen.
Stephanie Becker esittää eri formaatteihin tehdyt valokuvansa yhtenä taideteoksena, joka rinnastaa voimakkaasti ristiriitaiset lähestymistavat ja materiaalit pareittain tai ryhminä.
Valokuva kuviollisesta rukousmatosta Vanhan Jerusalemin muslimikorttelin portailta esitetään hetki perinteisen juutalaisen sapattiaterian jälkeen vastakivetylle kadulle asetetun ja kuvatun murskatun vesimelonin vierellä. Punainen hallitsee kumpaakin valokuvaa ja kumpikin luo vastakohtia kovan ja pehmeän, suunnitellun ja sattumanvaraisen, koristeellisen ja ristikkokaavaisen, valon ja varjon välille. Yllättävää on tapa jolla muoto on kutoutunut sisältöön: Jerusalemissa päivittäin dramaattisella tavalla toisiinsa vaikuttavien uskonnollisten käyttäytymismuotojen merkit ja jäänteet törmäävät visuaalisella tasolla. Sekä yksittäiset sarjan sisältä esiin nousevat kuvat että toisiinsa vertautuvat sarjat tarjoavat edelleen sellaisia kohtaamisia joita katsoja voi kehitellä mielessään ja liittää poliittisiin, uskonnollisiin tai muihin ajankohtaisiin aiheisiin omien tietojensa, kiinnostuksen kohteidensa ja yhdistämistaipumustensa mukaan.
Claus Mewes ”Fragmenteista”, Stephanie Beckerin 2005 Jerusalemissa kuvaamasta valokuvasarjasta
Alexander Rischer
Mustavalkoista valokuvaa käyttäen Alexander Rischer paljastaa päävirtausten alla piileviä historian juonteita; hänen ankaran yksinkertaisten kuviensa sisältämät kertomukset todistavat kaukaisista elämäntavoista. Tämä näyttely, joka kattaa useiden vuosien työn, tuo esille kuvia uskonnollisista muistomerkeistä ja pienen mittakaavan, usein provinsiaalista, arkkitehtuurista. Näiden rakennelmien – pyöreiden tornien, kyyhkyslakkojen, ulkosaarnatuolien, ”sielunikkunoiden” ja kärsimysristien – käyttötarkoitus ja merkitys on suurelta osin nykyään unohtunut; ne projisoituvat maallistuneeseen nykyaikaan kuin hiljaiset aavetodistajat. Sellaisenaan Rischerin valokuvat usein laukaisevat ajatuksia ajan luonteesta ja uskomusten katoavaisuudesta. Silti Rischer ei pyri opettamaan: vaikka hänen laaja tietoutensa menneiden vuosisatojen tavoista, riiteistä ja erikoisuuksista ikäänkuin kyllästää kuvia, hän ei käytä niitä selittämään mitään. Sen sijaan hän näyttää meille jotain oman ajallisuutensa hallitsemaa. Tällaisen etäisyyden rakentaminen on lähteenä töiden kurinalaisuudelle ja laadukkuudelle, jopa pienelle huumorinpilkkeelle. Katsoja havaitsee kuinka kuvatut kohteet näyttävät lipeävän poissaoloon, historia luo aukkoja ja uhkailee meitä muistamattomuudella. Hegel kuvasi tätä ”katoamisen raivottaren” kauniilla kielikuvalla; Rischer on tässä eräs sen dokumentaristeista.
Jens Asthoff ARTFORUM
artforum.com/CRITICS’ PICKS
Lisätietoja:
www.galleryadamski.com
www.durstewitz-sapre.de
Näyttely on osa HUUTO TUOTANTOA-näyttelysarjaa, joka Galleria Huudon ja sen jäsentaiteilijoiden kontaktien kautta tuottaa Helsinkiin kiinnostavia ja ajatuksia herättäviä näyttelyitä ja muita taiteellisia projekteja kansainvälisiltä nykytaiteilijoilta.
