Vesa Hjort
Higher ground
10.1.-2.2.2025
Stevie Wonderin kappaleen ”Higher ground” teemoissa yhdistyvät jatkuvuuden, ihmisen sisäisen kasvun, reinkarnaation, maailmasuhteen, ja lannistumattomuuden teemat. Kappaleen voi tulkita myös eräänlaisena elämänmatkan ja elämän väliaikaisuuden kuvauksena. Jolloin laulun lyriikan uudelleensyntymisen voi ajatella olevan yhden ihmisen elämän sisällä tapahtuvaa uudistumista, itsensä uudelleenlöytämistä.
Näyttelyn teoksia tehdessäni olen pohtinut muutosta sekä yksilön kasvuna ja muutoksena, että näyttelyn piirrosten ja maalausten syntymiseen, tekemisen prosessiin liittyvänä asiana. Rakennan teoksiani toisaalta pitkälti niiden värilliseen luonteeseen keskittyen, mutta samalla kunkin kuvan luomaa esittävää ainesta ja sen olemusta jatkuvasti punniten.
Sarjallisesta työskentelystäni johtuen sekä maalaukseni, että piirrokseni valmistuvat pitkän ajanjakson aikana, useissa eri istunnoissa ja eri aikaan, eri mielentilassa tehtyjen ratkaisujen kautta. Työskentelyjakson aikana työhuoneella osa teoksista on näkyvillä, osa pois piilotettuna, kunnes ne taas esiinnostetaan. Työskentelyprosessi pitää siten sisällään tietynlaisen uudelleenlöytämisen ajatuksen kunkin yksittäisen työn kohdalla ja eri töiden välille syntyvän vuoropuhelun kautta.
Musiikki on aina ollut minulle tärkeä tekemiseeni liittyvä innoike ja lähtökohta. Tämän näyttelyn kohdalla musiikin ajallisuus ja ajallinen jatkuvuus ovat vaikuttaneet tekemiini visuaalisiin ratkaisuihin. Erityisesti piirroksieni piirrosjälkeen musiikin virtaavuus on tuonut jonkinlaisen avoimuuden, ajallisen kerrostuneisuuden, joka itselleni vertautuu ääniaaltojen väreilyn jatkuvaan rakentumassa olevaan olemukseen ja musiikkikappaleen rytminvaihdoksiin ajallisena tapahtumana.
Vesa Hjort (s. 1971) on kuvataiteilija, joka asuu ja työskentelee Helsingissä. Viimeaikaisessa tuotannossaan Hjort on keskittynyt akryylimaalaukseen ja puuvärikynä- sekä tussitekniikoihin. Hänen teoksensa rakentuvat esittävän ja ei-esittävän ilmaisun välimaastossa, käyttäen lähtökohtinaan sekä puhtaasti visuaalisia ainesosia, että symbolistisia ja eksistentiaalisia teemoja.